Älä tuhlaa sitä.

Elämä on ainutkertainen.

Intohimona muiden auttaminen

Kauan sitten aloitin hyvinvointimatkani havahtumalla siihen, että lautasmallit ja kalorirajoitteiset dieetit eivät tehneet minusta elinvoimaista ja energistä. Muutkin isot elämänmuutokset olen vienyt läpi  vaikeuksien kautta ja ottanut tarvittavat askelet vasta, kun on ollut pakko. Olen täällä sitä varten, että sinä voit edetä miellyttävämmin ja helpommin.

TIEDOSTO290118MbI-039_edited_edited.jpg

Kaikki alkoi vatsan turvotuksista ja huonosta olosta. Opiskelun, asioiden tutkimisen, kokeilujen, yritysten ja erehdysten kautta on löytynyt minulle sopiva ruokavalio. Olen huomannut, että yhden lääke voi olla toiselle myrkky. Niinpä on vain löydettävä itselleen sopiva ruokavalio, joka tulee luonnolliseksi elämäntavaksi. Kieltojen sijaan toteutin onnistuneet muutokseni pikku hiljaa lisäämällä hyvää ja terveellistä. Huomasin, että epäterveelliselle ei jäänyt enää tilaa eikä niitä lopulta tehnyt edes mieli. Vehnä ja muut gluteeniviljat, sokeri ja maitotuotteet ovat pudonneet pois omasta ruokavaliostani jo vuosia sitten. Vaikutukset energiatasoon, painonhallinnan helpottumiseen ja suoliston toimintaan ovat olleet radikaalit. Aivosumukin on väistynyt. Täsmälisäravinteet täydentävät hyvän perusruuan. 

Olen jo pitkään haaveillut yrittäjyydestä terveyden ja hyvinvoinnin parissa, mutta siirtyminen päivätyöstä yrittäjäksi ei käynyt helposti tai yhdessä yössä. 

 

Olen kova stressaaja ja ruuhkavuosien pyörteissä alkoi tuntua, että pitkät työpäivät, kodin, työpaikan ja lasten harrastusten välissä suhaaminen ei antanut minulle aikaa palautua tarpeeksi. Markkinointi- ja viestintäpäällikön työ oli sinänsä mielekästä, mutta jossain vaiheessa elämästäni katosi ilo ja työstä isot visiot. Kaikki oli vain suorittamista. Koska ravitsemus ja kokonaisvaltainen hyvinvointi olivat pitkään olleet intohimoni, aloitin sivutoimisen yrittäjyyden suoramyyntialalla hyvinvoinnin parissa. Se avasi minulle aivan uuden maailman.

Minulta kysyttiin mitä haluan elämältäni ja mitkä ovat HENKILÖKOHTAISET TAVOITTEENI. Eihän minulla sellaisia ollut koska kaikki oli vain samaa, harmaata putkea! Kaikki tavoitteet olivat työhön liittyviä - maratonjuoksua tai Finlandian-hiihtoja lukuun ottamatta. Heräsin siihen, että elämässä voisi olla muutakin kuin ”normaali” ura eläkeikään asti. Mielessä alkoivat kasvaa visiot vapaammasta elämästä ja merkityksellisestä työstä. Osallistuin koulutuksiin, aloin lukemaan itsensä kehittämisen kirjallisuutta ja tutustuin yrittäjähenkisiin sekä positiivisiin ihmisiin.

Silti en uskaltanut hakea muutosta elämääni – olihan elämäni ja päätyöni kuitenkin niin TUTTUA JA TURVALLISTA. Lopulta universumi järjesti asian ja työni loppui. Jäin tyhjän päälle ja vihdoin oli aikaa pysähtyä. Työ- ja uraorientoituneelle ihmiselle pysähtyminen ei kuitenkaan ollut helppo vaan vaelsin todella pohjalukemissa ja tuntui, että oma paikka ei löydy millään. Näennäisesti säilytin pirteyteni, osallistuin webinaareihin ja verkostoitumistapahtumiin sekä olin aktiivinen monin tavoin. Pahinta oli se, että en tuntunut kuuluvani mihinkään tai olevani osa mitään. Ilman työnimikettäni olin kadottanut ihmisarvoni. Onneksi löysin projektitöitä ja jatkoin myös suoramyynnin parissa.

Eräs yritysneuvoja otti minusta napakan valmennusotteen ja sisäistin kertaheitosta tämän coaching-menetelmän valtaisan voiman. Hän avasi silmäni OMILLE VAHVUUKSILLENI ja kaikelle sille mitä voisin tehdä ja miten voisin myydä omaa osaamistani. Lähes siltä istumalta perustin oman markkinointiviestintäyritykseni. Web-sivuston kasasin muutamassa päivässä, hain ja sain starttirahaa. Asiakkaitakin alkoi tulla verkostojen kautta.

Emme koskaan osaa nähdä itseämme ja kykyjämme niin kuin joku ulkopuolinen. Tarvitsemme lempeän lujaa ohjausta ja jopa pientä potkua. Oikeita kysymyksiä ja sitä, että joku uskoo meihin. Voimavarat ovat meissä jokaisessa jo olemassa – ne on vain kaivettava esille.

Kun Health Coach Academyn valmennusohjelma tuli eteeni, se kutsui minua vahvasti ja kiehtoi kokonaisvaltaisuutensa vuoksi. Valmistuin vuoden 2019 lopussa Integral Health Coachiksi® eli kokonaisvaltaiseksi hyvinvointivalmentajaksi. Tällä hetkellä jaan aikani markkinointi- ja coaching-töiden välillä ja nautin molemmista. Työkalupakissan on myös Theta Healing® -energiahoitomenetelmä, jota olen opiskellut 6 eri kurssin verran. Se on hyödyllinen tekniikka kun halutaan avata mielen lukkoja ja rajoittavia uskomuksia, jotka saattavat hidastaa etenemistä kohti tavoitteita.  

Miten voin auttaa sinua? Aloitetaanko yhteinen matka? 

-Minna-Maija

Tänään elän hetkessä.

Kaikki on hyvin.

Säteilen hyvää oloa.